Olisi varmaan jo korkea aika päivittää.
Kuten pitkästä tauosta voi päätellä, minulla on ollut kädet täynnä muita töitä koko syksyn, eikä elävöittämiselle ole juuri jäänyt aikaa. Samaan aikaan olen myös kärsinyt jonkinmoisesta inspiraatiopulasta. Olen elävöittänyt jo kahdeksan vuotta, ja tällä hetkellä tunnen olevani harrastuksellisessa umpikujassa. Mistä löytää inspiraatio kun tuntuu, että kaikki tämä ottaa enemmän kuin antaa, ja aiheuttaa lähinnä pahaa mieltä ja huonoa omatuntoa. Ja hyville hetkille ei ole aikaa.
Käsitöiden pitäisi olla rauhoittavia ja parhaassa tapauksessa jopa voimauttavia raskaina aikoina, mutta minulle niistä on tullut viime aikoina taakka. Erilaisia tapahtumia tulee, niihin pitäisi ehtiä tehdä sopivia tarpeita, ja kun elää muutenkin melko kiireistä aikaa elämässään, lopputuloksena on liian usein huono omatunto ja oikealla kädellä (olen itse vasenkätinen) hutaisten suoritettu homma. Asiaa ei myöskään helpota, että haahuilen n. 500 vuoden ajanjaksolla, ja välillä tahtoisin visiteerata myös hieman nuoremmilla ajoilla. Tuntuu, että poukkoilen yhdestä asiasta toiseen, enkä ehdi keskittyä mihinkään kunnolla.
Tällä hetkellä käyn Espoon työväenopiston Rautakautisia kudonnaisia -kurssia, jossa kudotaan säärisiteet mukaillen Kaarinan kirkkomäen löytöjä, sekä huivi (tai minun ja muutamien muiden elävöittäjien tapauksessa esiliina). Kurssi on niin lyhyt, ettei muun muassa loimen luonnin jaloa taitoa varsinaisesti opeteta, vaan kutomaan lähdetään suoraan. Tähän asti anti on ollut kuitenkin erittäin mielenkiintoista, ja on todella hauskaa päästä tekemään jotain lähes alusta asti (kudelangat olen kehrännyt itse).
Tekeminen on taas tuntunut mukavalta. Ehdin kutomaan todennäköisesti vasta ihan loppuvuodesta, joten tämä projekti on lähes koko syksyn mittainen. Eikä se haittaa. Hiljaa hyvä tulee. Täytyy kai olla itselleen armollinen.
Eräs kontaktini Livejournalissa lanseerasi viime kesänä termin slow reenactment. Termi slow food tarkoittaa hyvää, terveellistä, korkealaatuista ja ei-keinotekoisesti tuotettua ruokaa, ja slow reenactmentissa on sama idea: hyvistä materiaaleista laadukkaasti tehtyjä esineitä. Ei tähdätä hyvään tasoon sitten joskus, vaan toteutetaan sitä alusta lähtien, tässä ja nyt. Minusta ajatus on hieno. Tässä ei ole kiire mihinkään, mutta kun lähetään tekemään, niin tehdään sitten kunnolla. En usko, että on tarkoituksenmukaista käyttää ainoastaan käsinkudottuja kankaita ja itse parkita kenkänahkansa, siis toisin sanoen tehdä kaikki itse tai saada vatsahaava materiaalien hankkimisesta, mutta elävöittäjän kannattaa satsata laatuun. Sitä voi pipertää yhtä vyöpussia monta kuukautta, kuten Elina teki, mutta kun se on valmis, se on sitten aivan upea, eikä varmasti mitään kertakäyttökamaa. Ja keskiajallakaan ei tehty kaikkea itse, joten ei pitäisi saada otsasuonen tykytystä, jos kaikkea ei ehdi tai osaa. Tästä aiheesta muuten Solmu kirjoitti vähän aikaa sitten Haarniskaneuroosissa.
Jos se olisikin kiinni pelkistä käsitöistä! Mutta ehkäpä slow reenactment antaa myös aikaa hiljaiseen pohdiskeluun ja tarkoituksen etsimiseen.
Ja ehkäpä pohdin silloin tällöin myös ääneen täällä. Epätasainen päivitystahti saattaa jatkua, mutta mihinkään en ole menossa, otan vain vähän henkistä aikalisää.
