Lupasin napata parempia kuvia osmanipuvustani Homobonuksen pidoissa. Nämä kuvat on otettu lauantaiyönä joskus puolenyön aikoihin, joten pyydän jo etukäteen anteeksi väsyneitä ja hassuja ilmeitä.
Asukokonaisuus koostuu siis puuvillaisesta läpilultavasta aluspaidasta (nämä kuvat ovat juuri ja juuri säädyllisiä, kiitos kamerani voimakkaan salaman), raakasilkkisistä housusita, sekä kahdesta silkkisestä takista. Vyönä käytin epämääräistä asuun suunnilleen mielestäni sopivaa nahkavyötä, ja suurena kulkusfanina laitoin vielä kulusvyön lanteilleni, vaikka tuskin naiset Lähi-idässä niitä juuri käyttivätkään.
Sivulla on vielä kuva alusmekkoni kainalon hassusta, mutta kauniista leikkauksesta (kaava täällä).
Tapahtuma oli todella mukava, ja pääsin jutustelmaan monen tutun bloggaajan kanssa. Pyrin ja pääsin Pyhän Homobonuksen kiltaan, ja nyt olisikin todella mukava tutustua tarkemmin killan toimintaan, inspiroitua ja mahdollisesti joskus järjestää joitain ammoisen alusvaatekurssin kaltaisia seurojen välisiä kursseja.
Elinan mainitsema keskiaikakäsityöblogimiitti olisi myös todella hauska järjestää.






Hieno se on! On aina mukava, kun saa jonkun ottamaan kunnollisia kuvia asusta. Se tuppaa aina välillä unohtumaan, ja vaikka saisikin jotakuta toveria vedettyä hihasta jää se yleensä yhteen tai kahteen yleiskuvaräpsäisyyn.
Aluspaidan leikkaus näyttää kyllä tosi jännältä, rypytykset ja kaikki. Mutta kun kaavaa katsoo, ei se toisaalta läntisemmistä tunikoista periaatteeltaan eroa. Kainalotilkun muoto on eri ja kiilan sijasta rypytetty suorakulmio. Mut mikä loistava tapa saada kapeneva hiha! Miten tuollaista ei itse ole tullut ajatelleeksi?
Edelleen näytät hienolta! Tosi kiva että laitoit linkin paidan kaavaan, mulla on ainakin hankala hahmottaa miten vaatteet rakentuu ilman tollaista kaavakuvaa.
Ja onnea vielä killan jäsenyydestä!
Juu, kovin usein tuppaavat kuvien otot tapahtumissa unohtua. Otan kuitenkin ihan mielelläni valokuvia asuista, jos jotakuta kiinnostaa nähdä yksityiskohtia. Olen itse lukenut erilaisia käsityösivuja ja -blogeja jo vuosia, ja aina tuppaa ärsyttämään, jos ihmistet laittavat vain pari kuvaa valmiista käsityöstä eivätkä kerro enempää, koska haluaisin aina nähdä lähikuvia ja kuulla työprosesseista.
Toi aluspaidan kaava tosiaan on aika vekkuli. Periaatteessahan se ei ole kummoisempi kuin länsimaiset vastineet, mutta yksityiskohdat antavat todella hauskan vaikutelman.
Mitä? Eikö se olekkaan oikeaoppinen tapa että räpeltää ihan kauheasti jotain kasaan, toteaa että hitsit kun tuli hieno, minkä jälkeen toteaa että hitsit kun unohtui kuvata. Ottaa kuvan valmiista ja unohtaa senkin postata nettiin. Ja sitten selittelee ja puolustelee värikkäin sanakääntein.
Hmmm… pitäisi varmaan korjata bucklerin kahva vihdoin. Ja kuvata prosessi.
Hmmm… Pitäisi varmaan mennä nukkumaan? Juttuni eivät ole millään muotoa järjellisiä enää.
No toi on ollut jo vuosia mun taktiikkani livessä, yleisen päivittämättömyyden lisäksi
. Olen yrittänyt korjata tapojani, mutta ihan aina ei vaan voi onnistua.
Olisi tosi kiva nähdä kuvia buckleristasi, ja muutenkin töiden valmistusprosessista. Metalli ja nahka kun ovat minulle hieman kankaita vieraampia materiaaleja.
Valmiista bucklerista kuvia lienee muutamakin blogissa. Kahvan korjaan varmaankin ensi viikolla dokumentoidusti. Mitä nyt väsäilenkään nahasta niin ellei se liity suojiin tms. en rupea siitä lörpöttelemään. Esim. vyölaukut harvemmin ovat sellaisia projekteja mitkä vaativat avautumista. Toisin kuin tuhannen ja taas tuhannen ja taas tuhannen ja taas tuhannen ja taas tuhannen metallilinkin liittäminen toisiinsa ja niittaaminen kasaan.