Kirjoja
Olen koonnut Library Thingiin joitakin puku- ja tekstiilihistorian kirjoja. Virtuaalikirjahyllyni sisältää myös muita aikakausia käsitteleviä teoksia, ja vastoin yleistä käytäntöä olen listannut mukaan myös kirjoja, joita en omista. Syy tähän on se, että tarkoituksenani ei ole ainoastaan esitellä oman hyllyni sisältöä, vaan kerätä mielenkiintoisia kirjoja saman sivuston alle. Hyviä kirjoja kun tuntuu aina olevan enemmän, kuin niitä ehtii ostaa.
Kuvalähteitä:
- St. Albans Psalter
n. 1120-1145 Englannissa valmistunut psalttari, jonka kuvitus koostuu lähinnä uskonnollisista aiheista. - Lippoldsberger Evangliar
Vuosien 1150 ja 1170 välillä Helmarshausenissa Saksassa valmistettu käsikirjoitus, joka tuhoutui/hävisi toisen maailmansodan pommituksissa. - Maciejowskin Raamattu
n. 1240-1250 ranskalainen upeasti kuvitettu Raamattu. - The Life of St Edward the Confessor
n. 1250-1260 valmistunut runoelma Edward Tunnustajan elämästä. - The Murthly Hours
Skotlantilainen Pariisissa 1280-luvulla kuvitettu ns. Book of Hours, eli rukouskirja. - Heidelberger Sachsenspiegel
Saksassa 1300-luvun alussa koottu kuvitettu lakiteksti. - Codex Manesse
1300-luvun ensimmäisellä puoliskolla Zürichissä valmistunut runokokoelma, jota on tituleerattu Saksan kauneimmaksi käsikirjoitukseksi. - Luttrell Psalter
1325-1335 Englannissa valmistunut psalttari, johon on kuvattu pyhimysten ja Raamatun tarinoiden lisäksi myös maalaiselämää. - Romance of Alexander
n. 1330-1340-luvuilla flaamilaisen mestarin valmistama legenda Aleksanteri Suuresta, johon on lisätty teksitä ja kuvia noin 1400. - Le Roman de la Rose ja Le Jeu des échecs moralisé
n. 1365 Ranskassa ‘Saint Voultin mestarin’ valmistamat versiot keskiajalla suositusta rakkausrunoelmasta sekä yhteiskuntajärjestystä shakin kautta tarkkailevasta moraalisesta ohjeistuksesta. - Très Riches Heures du Duc de Barry
1410-luvulla Barryn herttuan tilaama rukouskirja. Jokaiselle kuukaudelle on oma kuvansa, joissa esitellään sekä herttuan hovin, että tavallisen kansan toimia vuoden aikana. - Missale Aboense
Lyypekissä 1488 painettu messukirja, jonka neljästä vajaana säilyneestä versiosta yhtä pidetään Kööpenhaminassa, yhtä Tukholmassa, yhtä Helsingin yliopiston kirjastossa ja ja yhtä Jyväskylän yliopiston kirjastossa.
Artikkeleja:
Akateemiset artikkelit:
- Anders Lindkvist: Bland surcotter, struthättor och cotehardies
- Camilla Luise Dahl: Hvad hed tøjet? Dragtbetegnelser omkring 1380-1410
- Vera Hügel: Forskning på hetter og struthetter fra Nordens middelalder
Harrastajien artikkelit:
- Lady Merouda Tremayne: 14th Century Woman’s Clothing: The Luttrell Psalter Period
Ohjeita:
- Maistresse Mathilde Bourette: Farm Boy… Fetch Me That Pitcher Or How I Learned to Stop Worrying and Reach My Own Damned Pottery
- Authentieke Viking broeken
- Historiska världars dräkter
Säilyneitä pukuja:
Yhteisöjä:
Kauppoja: